Hyvinkään-Riihimäen talousalueen koheesio- ja kilpailukykyohjelma

-- Tiedote 21.9.2011 --

Hyvinkään – Riihimäen seudun joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten nykytilasta valmistunut Kuntalogistiikkaselvitys

Hyvinkään-Riihimäen seudulla on valmistunut kuntalogistiikkaselvitys. Selvityksellä on kartoitettu joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten nykyinen toimintaympäristö, tarjonta, kysyntä sekä kysyntäpotentiaaliin lähivuosina vaikuttavia tekijöitä.

Selvitys osoittaa, että 90 % seudun väestöstä asuu 400 metrin säteellä joukkoliikenteen reitistä. Koululaiskuljetuksissa kasvaa kuljetettavien oppilaiden määrä. Työssäkäyntiä palvelevan joukkoliikenteen kysyntä kasvaa erityisesti junaliikenteen osalta. Käytössä oleva ratakapasiteetti ei mahdollista kysyntään vastaamista. Ikääntyville suunnattujen liikennepalvelujen kysyntä kasvaa erittäin voimakkaasti. Väestön joukkoliikennemyönteisyys kasvaa. Joukkoliikennettä haluttaisiin käyttää nykyistä enemmän mm. vapaa-ajan matkoilla. Kasvavaan kysyntään vastaaminen edellyttää yhteiskunnan lisärahoitusta.

Työn aikana on käyty vuoropuhelua Hyvinkään−Riihimäen seudun joukkoliikenteestä ja henkilökuljetuksista vastaavien tahojen kanssa. Selvityksen laatimisen yhteydessä on järjestetty työpaja, jossa seudun joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten nykytilaa ja kehittämistarpeita on pohdittu yhteistyössä kuntien kuljetuksista vastaavien eri hallintokuntien edustajien kanssa. Alueen asukkailla on ollut mahdollisuus kertoa joukkoliikennettä koskevia mielipiteitä ja kehittämisesityksiä selvityksen yhteydessä toteutetussa internetkyselyssä.

Selvitys luo perustan seudun joukkoliikenteen palvelutason määrittelylle. Lisäksi selvitys antaa eväitä kuntien kuljetuspalvelutuotteiden kehittämiseen, kuljetusten kustannusten hallintaan sekä yhteistyön lisäämiseen alueen kuntien välillä kuljetusten suunnittelussa ja organisoimisessa. Keskeisiä kehittämistarpeita ovat mm. kuntien kuljetusten koordinoinnin kehittäminen, seudullisen yhteistyön lisääminen joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten järjestämisessä, joukkoliikenteen palvelutason kehittäminen ja turvaaminen sekä joukkoliikennepalvelujen huomioon ottaminen yhteiskunnan toimintojen (mm. koulut, terveysasemat) toiminta-aikataulujen suunnittelussa.

Työtä on ohjannut erillinen ohjausryhmän koostuen seuraavista henkilöistä:
Kimmo Kiuru , Hyvinkään kaupunki, ohjausryhmän puheenjohtaja
Anna‐Maija Jämsen,  Riihimäen kaupunki
Anne Lehto,  Hausjärven kunta (13.4.2011 saakka) ja Aleksi Heikkilä , Hausjärven kunta (13.4.2011 alkaen)
Jaakko Röpetti, Riihimäen,  Hausjärven ja  Lopen joukkoliikennekoordinaattori
Pekka Leppänen,  Lopen kunta
Liisa Lindsberg‐Mattsson,  Yritysvoimala Oy/ KOKO ‐ohjelma
Seppo Nikkanen,  Uudenmaan ELY‐keskus
Tuomo Kojo,  Linja‐autoliitto

Työn konsulttina on toiminut Insinööritoimisto Liidea Oy, jossa työstä on vastannut projektipäällikkö, Anu Eloranta sekä siihen osallistuneet  Sonja Aarnio ja  Anna‐Sofia Hyvönen.

Selvitys on laadittu osana Hyvinkää‐Riihimäki ‐talousalueen koheesio‐ ja kilpailukykyohjelmaa (KOKO).

Lisätiedot: liikenneinsinööri Kimmo Kiuru, Hyvinkään kaupunki, p. 040 7547 110,kimmo.kiuru@hyvinkaa.fi
sekä projektipäällikkö Liisa Lindsberg-Mattsson, YritysVoimala Oy, p. 040 590 3145, liisa.lindsberg@yritysvoimala.fi d

>> Joukkoliikenneseminaarin ohjelma 21.9.2011 (pdf)

>> Joukkoliikenneseminaarin esitysmateriaalit

 
Joukkoliikenneselvityksen loppuraportti:

Hyvinkään-Riihimäen seudun kuntalogistiikkaselvitys:
>>
Joukkoliikenteen ja henkilökuljetuksen nykytila (2011)  (pdf, 57 s., 9 MT)

Yhteenveto kunnittain

>> Hausjärvi (pdf) 
 
>> Hyvinkää (pdf)   
 
>> Loppi (pdf)  
 
>> Riihimäki (pdf)

 


 


 

YritysVoimala Oy
Kankurinkatu 4-6, 2. krs.
05800 Hyvinkää
 
Puh. 040 590 3145
Fax. (019) 871 1047  
www.hyrinet.fi/koko

Yhteystiedot
 
_______________________
  

TEM:n KOKO-sivut  

 

 


 18.10.2011