Hyvinkään-Riihimäen talousalueen koheesio- ja kilpailukykyohjelma

Hyvinkään ja Riihimäen kaupunkien palvelusetelit kiinnostivat yrittäjiä

Tiistaina 13.9.2011 pidetty YritysVoimala Oy:n ja KOKO-ohjelman yhdessä Hyvinkään  ja Riihimäen kaupunkien järjestämä palveluseteli-info kiinnosti yrittäjiä. Hyvinkäällä pidetyssä tilaisuudessa oli yli 30 osallistujaa.

Tilaisuudessa esitetyt Hyvinkään ja Riihimäen palvelusetelijärjestelmät kiinnostivat kovasti ja toivat esille sen, että seteliä ei vielä tunneta riittävästi asiakkaiden eikä yrittäjien puolella. Tarvitaan paljon markkinointia kunnilta niin asiakkaille kuin yrittäjille, jotta setelit halutaan ottaa käyttöön. Tällä hetkellä ovat kunnalliset tutut palvelut koettu turvalliseksi nykyisten asiakkaiden piirissä.

Tulevaisuudessa asiakkaiden määrä tulee kasvamaan sekä kotihoidon että asumispalvelujen piirissä. Kuntien tarjoamat omat palvelut eivät tule riittämään vastaamaan tarvetta vaan tarvitaan myös yksityistä palvelutuotantoa avuksi.

Lahtelaisen yrittäjän Eija Bouraksen kertoman esimerkin mukaan kestää jonkin aikaa ennen kuin setelien käyttö lähtee sujumaan joustavasti. Parhaiten se onnistuu uusien asiakkaiden kanssa. Lahden seudulla käyttö on kasvanut niin suureksi, ettei enää paluuta vanhaan ole. Setelien käyttöönotossa tarvitaan Bouraksen mukaan kuntien samanlaisia setelikäytäntöjä, jolla säästetään yrittäjien työtä varsinkin jos sama yrittäjä toimii useamman kunnan alueella.

Kuntien kannattaisi tehdä yhteistyötä asiassa ja rakentaa palveluseteleille yhtenäiset toimintatavat.

Palvelusetelien käyttöä tulevaisuudessa tulevat helpottamaan kehitetyt sähköiset järjestelmät, jolloin muovisen kortin ja kortinlukijoiden avulla voidaan joustavasti helpottaa setelien käyttöä, rahoituksen seurantaa ja raportointia online -tilassa niin asiakkaiden, kuntien kuin palvelutuottajien kanssa. Malliesimerkkinä esiteltiin riihimäkeläisen yrityksen Pedconsos Oy:n kehittämää Herukka-mallia.

Lisäksi YritysVoimalan toimitusjohtaja Erkki Taskinen kertoi tilaisuudessa YritysVoimalan tarjoamista maksuttomista yrityspalveluista.

Palveluseteli-infon 13.9.2011 esitysmateriaali 

 


 

YritysVoimala Oy
Kankurinkatu 4-6, 2. krs.
05800 Hyvinkää
 
Puh. 040 590 3145
Fax. (019) 871 1047  
www.hyrinet.fi/koko

Yhteystiedot
 
_______________________
  

TEM:n KOKO-sivut  

 

 


 14.09.2011