Tulevaisuuden innovatiiviset kuntapalvelut
Tavoitteena on uusia palveluja hyödyntämällä ja kehittämällä säästää kuntien menoissa ja tyydyttää kuntalaisten palvelut paremmin. Painopistealueena on kuntien palvelujen tuotteistaminen sekä kansainvälisen koulun käynnistämiseen tähtäävä hanke.
SOTE-palvelut -työryhmä
Kuntapalvelujen kehittämistä koskevia hankkeita on valmisteltu talousalueen kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiantuntijaryhmässä (KOKO –SOTE-ryhmä), johon kuuluu kuntien perusturvajohtajat ja terveyskeskuskuntayhtymän johtaja ja muita SOTE-palvelujen asiantuntijoita tarpeen mukaan. Ryhmän tavoitteena on kehittää tulevaisuuden innovatiivisia sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluja.
KOKO-SOTE-Palvelut –työryhmä esittänyt myös seutuportaalin kehittämisen yhteydessä sote-alan palveluja tarjoavien yritysten ottamista mukaan seutuportaaliin.
Hankkeet 2011
Kansainvälisen koulun käynnistämishankkeen ohella jatketaan vuonna 2010 käynnistynyttä
seudullisen perheoikeudellisen yksikön palvelujen tuotteistamishanketta, joka saadaan valmiiksi vuoden 2011 kuluessa. Hankkeessa tuotteistetaan 6 eri palvelukokonaisuutta liittyen lasten huoltoon, elatukseen ja asumiseen sekä isyyden selvittämiseen ja olosuhdeselvitykseen. Hankkeen vastuullisena toteuttajana on Hyvinkään kaupungin perusturva. Talousalueen kuntien lisäksi hankkeessa on mukana Nurmijärven kunta.