Hyvinkään-Riihimäen talousalueen seutusopimus (2008)
1. SEUTUSOPIMUKSEN TARKOITUS
Tämä seutusopimus on puitesopimus, jolla Hyvinkään ja Riihimäen kaupungit sekä Hausjärven ja Lopen kunnat sopivat keskinäisestä yhteistyöstään kuntien hallinnon, palvelujen ja toimintojen tehostamiseksi sekä elinkeinoelämän, työllisyyden ja niihin liittyvien toiminnallisten strategioiden kehittämiseksi talousalueella.
Seutuyhteistyö perustuu kuntien väliseen yhteiseen tahtoon edistää yhdessä talousalueen kuntien menestystä.
Talousalueen kunnilla voi olla muutakin kuntien välistä yhteistyötä kuin mitä tässä sopimuksessa on käsitelty.
2. YHTEISTOIMINNAN TAVOITTEET
Hyvinkään ja Riihimäen talousalueen kunnat kehittävät palveluja ja aluerakennetta kunkin kunnan vahvuuksia hyödyntäen. Yhteistoiminnan tavoitteena on verkostomaisesti toimiva yhtenäinen talousalue, jossa toimijoina ovat itsenäiset kunnat.
Tavoitteena on talousalueen yleisen kehityksen, kilpailukyvyn ja menestyksen edistäminen sekä julkisten palveluiden tuottamisedellytysten parantaminen käytettävissä olevilla voimavaroilla. Toteutettavan yhteistyön tavoitteena on, että pitkällä tähtäyksellä kaikki osapuolet hyötyvät siitä.
Yhteistoiminnan tavoitteena on kehittää Hyvinkään-Riihimäen talousalueesta viihtyisän asumisen, korkean elämisen tason ja kehittyvän yritystoiminnan alue Helsinki - Tampere kasvuväylällä. Alue tunnetaan nostamisen ja siirtämisen samoin kuin informaatio- ja koneteknologian korkeasta osaamisesta, monipuolisista kaupallisista palveluista sekä erinomaisesta liikenteellisestä sijainnista.
3. TOIMINTA-AJATUS JA YHTEISTYÖN EETTISET PERIAATTEET
Talousalueen yhteistyö perustuu alueen kuntien ja muiden toimijoiden verkostoyhteistyöhön, jossa kunnioitetaan kunkin kunnan itsenäistä päätösvaltaa ja toteutetaan tasa-arvoa. Tämän vuoksi kukin kunta sitoutuu avoimeen ja luottamukselliseen yhteistyöhön ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Kukin kunta voi joko yksin tai yhdessä verkottua myös talousalueen ulkopuolelle.
Kaikkien kuntien hyvinvointia edistetään demokraattisesti ja tasapuolisesti. Mitään kuntaa ei aseteta eriarvoiseen asemaan asukasmäärän, ikärakenteen, taloudellisen tilanteen, aatteellisen näkemyksen tai muun vastaavan syyn takia.
Yhteistoimintahankkeet toteutetaan tapauskohtaisesti joko talousalueen kaikkien kuntien strategisina hankkeina tai kahden- tai kolmenvälisinä yhteistyöhankkeina kuntien tai kuntayhtymien välillä.
Kehittämis- ja palveluyhteistyöstä sovitaan tätä seutusopimusta täydentävillä yhteistyösopimuksilla, jotka kuntien valtuustot tai asianomaiset toimielimet hyväksyvät.
Kansalaisdemokratian edistämiseksi kiinnitetään huomiota siihen, että kuntien asukkailla on edellytykset osallistua ja vaikuttaa toimintaan.
4. YHTEISTYÖN SISÄLTÖ
Yhteistyö käsittää hallinnon ja palveluiden kehittämisen sekä elinkeinoelämän ja toiminnallisten strategioiden kehittämisen Hyvinkään - Riihimäen talousalueella.
Hyvinkään - Riihimäen talousalueella toiminnallista kehittämistä ja sen pohjalta tehtävää yhteistyötä ohjaa talousaluestrategia, joka omalta osaltaan linjaa Hyvinkään-Riihimäen talousalueen yrityspalvelun kuntayhtymän, EKES-Yrityspalveluiden laatimaa elinkeinopoliittista strategiaa sekä aluekeskusohjelmaa.
5. TOIMIELIMET JA NIIDEN TEHTÄVÄT
Talousaluetoimikunta
Talousalueen ylimpänä yhteistyöelimenä toimii talousaluetoimikunta, jonka tehtävänä on:
asettaa tavoitteet kuntayhteistyölle,
määritellä yhteistoiminnan suuntaviivat ja sopia yhteistyön linjaratkaisuista,
seurata ja arvioida tavoitteiden toteutumista,
Talousaluetoimikunta voi myös tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja talousalueen kunnille.
Talousalueen johtoryhmä
Asioiden valmistelusta talousaluetoimikunnalle vastaa talousalueen johtoryhmä, jonka tehtävänä on:
valmistella talousaluetoimikunnassa käsiteltävät asiat,
johtaa, seurata ja kehittää kokonaisvaltaisesti kuntayhteistyötä,
tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja yhteistyöhankkeista sekä
nimetä kehittämisryhmän jäsenet
Lautakuntayhteistyö
Kuntien välisessä yhteistyössä lautakuntien säännölliset tapaamiset ovat keskeinen yhteistyömuoto. Tapaamisten tavoitteena on
määritellä talousaluestrategiaan perustuen hallintokuntayhteistyön tavoitteet ja koordinoida lautakuntien välistä yhteistyötä.
Luottamushenkilötapaamiset
Luottamushenkilöiden osallistuminen on rakennettu neljälle tasolle:
talousaluetoimikunta,
neljän kunnan valtuustojen yhteinen talousalueparlamentti, talousaluetoimikunnan määrittämän tarpeen perusteella, vähintään kerran valtuustokaudessa,
hallitusten välinen yhteistyö, kokoontuminen vähintään kerran vuodessa ja
lautakuntien välinen yhteistyö.
Lisäksi järjestetään muita luottamushenkilötapaamisia, jotka tarvittaessa talousaluetoimikunnan puheenjohtaja kutsuu koolle.
Kehittämisryhmä
Kehittämisryhmän tehtävänä on:
koordinoida talousalueyhteistyötä ja tiimien toimintaa,
valmistella talousalueen johtoryhmässä käsiteltäviä asioita ja
suorittaa muut talousalueen johtoryhmän antamat tehtävät.
Kehittämisryhmä toimii aluekeskusohjelman aikana aluekeskuksen ohjausryhmänä, jolloin sen jäseninä on kuntien edustajien lisäksi kutsuttuina asiantuntijoina keskeisten yhteistyötahojen edustajat.
Toimialakohtaiset tiimit
Talousalueen kehittämistä varten voidaan asettaa toimialakohtaisia määräaikaisia tai pysyviä tiimejä. Tiimien tehtävänä on koordinoida toimialakohtaisia tai sektorirajat ylittäviä kehittämishankkeita.
Toiminnan rahoittaminen
Toiminnan rahoituksesta sovitaan erikseen.
Yhteistyöhankkeiden rahoittamisessa hyödynnetään eri rahoituskanavia.
SOPIMUKSEN KÄSITTELY, HYVÄKSYMINEN JA VOIMAANTULO
Tämä sopimus tulee voimaan sen jälkeen, kun kuntien valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja se korvaa vuonna 2004 hyväksytyn vastaavan sopimuksen.
Tätä sopimusta on laadittu neljä samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin osapuolelle.
Tätä sopimusta täydentää erikseen hyväksytty Hyvinkään-Riihimäen talousalueen yhteistyöelinten toimintasääntö (2008).
Neuvottelumuistio 9.6.2008 (pdf)